tiistai 29. tammikuuta 2008

synty

Kuvittele aikaa, jolloin koko maailma on siirtynyt virtuaaliseksi. Ihmiset ovat eristäytyneet täydellisiin monitoimikeskuksiinsa, joita ennen kutsuttiin kodeiksi. Kaikki näyttävät täsmälleen samanlaisilta kauneusihanteiden mukaisilta ihmiskopioilta, jollaisiksi ei geenimuuntelun tai tarkkaakin tarkemman laboratoriotyön ansiosta vielä kuitenkaan synnytä, mutta jollaisiksi tullaan ja muokkaannutaan aina syntymästä lähtien. Ihmiset kommunikoivat keskenään ainoastaan erilaisten medioiden välityksellä, tosin hyvin pieniä harvinaislaatuisia poikkeuksia lukuunottamatta. Tässä ajassa kunnon kansalainen omistaa vähintäänkin kaksikymmentä eri vyöhykkeisiin erikoistunutta tietokonetta sekä kaikki välttämättömät kodinkoneet päivittäisiä rutineita varten (huippunopea kokovartalokuivapesuri, desinfioiva pikasuihkukaappi, ravintoainepuristin, kehoa tasapainottava nesteytin, lihaselvyttäjä). Jokaisella vauvasta vaariin on myös hyvä olla oma puhuva paikannin, moniverkkoselain ja - näin vanhanaikaesesti ilmaistuna - kännykkä. Ihmiset viettävät pääosin aikansa mitä erilaisempien koneidensa äärellä, tankaten mahdollisimman paljon hyödyllistä tietoa päähänsä. Jokaisella yksilöllä on oma koodinumeronsa, tehtävänsä ja paikkansa yhteiskunnassa. Käsitteet vapaa-aika, kulttuuri ja harrastukset ovat jääneet "vanhan kansan" hiljaiseen tietoon, vanhojen tiedostojen selaamattomille sivuille, eikä niiden olemassa olosta voida itse asiassa enää edes puhua, sillä kukaan ei tunne niitä. Muitakin meidän tuntemiamme sanoja on kuollut runsaasti sukupuuttoon, esimerkiksi ilmaisut tunne, mielikuvitus, tarina, satu, pelko, rakkaus ja ilo ovat täysin vieraita täkäläisille ihmisille. Maailma keskittyy päämääröjen ja henkilökohtaisten suunnitelmien toteuttamiseen, sillä tärkeintä on täyttää sinulle asetetut odotukset. Vanhojen sanojen hautautuessa unohdukseen, onkin tilalle tullut koko joukko uusia käyttösanoja. Zurah tarkoittaa juuri yksilöille kaavailtua elämäntehtävää, felko liiallisesta näppäimistönkäytöstä aiheutuvaa rasitusvammaa ja winqi nuorta (jo lisääntymisetehtävänsä suorittanutta) työssäaloittajaa, joka ei ole vielä sisäistänyt peruskäyttöohjelman ohjausta.
Niin. Voitko kuvitella tällaista aikaa?
Tätä aikakautta seurasi tietysti monivaiheinen virtuaalisuuteen suuntautuva kehittymisprosessi, jolloin vielä joillakin meidän maailmamme ilmiöillä oli rippeensä jäljellä. Näistä rippeistä, ilmiöistä ja mahdollisuuksista minun piti oikeastaan kirjoittaakin. Kulttuurin taistellessa sinnikkäästi paikastaan virtualisoituvassa yhteiskunnassa, alettiin taidekulttuuria vähitellen siirtää kaiken muun mukana uuteen muotoon. Syntyi musiikkiverkostoja (Norah Jonesin konserttiin tänään vain viidentoista minuutin jonotus!), laajoja tietokoneiden näyttöruuduilla väriseviä taidegallerioita (näe Da Vincin Mona Lisa ennätys suuressa megapikselikoossa!), tanssitapahtumia (kytkettävissä nyt myös pienikokoisille tanssimatoille!) ja runoiltamia (www.vuodatus.net). Kulttuuri sai kuin saikin jalan sijaa muuttuvassa maailmassa ja taide saattoi merkitä ihmisille muutakin kuin mennenn ajan kohelluksia.
Tässa kaikessa myllerryksessä, myös teatteri joutui luomaan toiminnalleen aivan uudenlaisia muotoja. Kehittyi blogiteatteri - uusi ja kehityskelpoinen tapa tuoda teatteritaidetta lähemäksi ihmisiä. Kaikki tapahtui verkossa, ihmisten ulottuvilla, siellä missä uusi elämä muutenkin tapahtui.
Blogiteatteri.

Mitä blogiteatteri on tai voisi oikeasti olla? Mitä jos sellaisen synnyttäisi jo tähän aikaan, tähän tietoyhteiskuntaan, eikä odottaisi sen mahdollista syntyä tulevaisuudessa?
Voisiko blogiteatteri olla jotain positiivista? Hauskaa? Vaikuttavaa?
Mitä hittoa se yksinkertaisesti olisi?
Mikä blogiteatteri?
Se on nyt syntynyt.

-saara

tiistai 27. marraskuuta 2007

kertokaa minulle miksi mikään ei pysy samana

hmmh.

kyvyttömyys tehdä asiat sellaisiksi kuin ne hakuaisin nähdä! energiavarastojen tyhjentyminen.

haluaisin tehdä jotain ihan uutta! minulle uutta. talvi teatterin parissa on tuntunut itseään toistavalta, haasteettomalta, innostuksettomalta. tiedättekö mistä puhun? välillä tuntuu että killuisin mielummin esityksen ajan katossa kuin toistaisin samat puvustukset, kirppareiden koluamiset, nappien ompelun, kahvin juonnin, pitkät illat, blaa blaa blaa. tehdä jotain mitä en ikinä ole tehnyt! enkä enää koskaan tee! uusia toteuttamisen tapoja ja ideoita. ihan sama että ovatko ne hyviä vai huonoja, mutta kunhan olisi jotain. viiden vuoden harjoitusaikataulu tai kahden tunnin! esitys paikassa jonne ei löydä mitenkään! steppiesitys! puvustus joka tehdään vain varastetuista vaatteista!

miten löytäisin itsestäni jonkun joka toteuttaa kaiken tämän?

johanna

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Hiljaisuus

Innostaisi kokea lavalla jollain uudella tavalla.
Pehmeys, vailla hippiyttä.
Lempeys, vailla imelyyttä.
Turva, vailla paatoksellisuutta.
Ylpeyttä, vailla katkeruutta.
Onnellisuutta, vailla kliseisyyttä.
Ystävyyttä, vailla samoja sanoja ja kohtauksia kuin muissa esityksissä.

Levollisuutta ilman tylsyyttä.

Seelis

lauantai 17. marraskuuta 2007

talvi ja muutenkin menee ihan hyvin

vaikka laiskuus on viimeaikoina vaivannut. patalaiskuus! mitääntekemättömyys! aikaansaamattomuus! jes. taidan isona alkaa hengailijaksi.

lumi on helpottanut tekemisiä ja olemisia. yht'äkkiä tuli ihanan valoisaa ja kaunista. syksy, ja varsinkin loppusyksy, on vaan hirveän raskasta aikaa. vuoden pimeintä aikaa. olo on kuin sementtikoneella tai tielanalla. jospa tuo lumi ja pakkanen pysyisi. jestas miten ulkona onkaan kaunista! varsinkin jos aurinko näyttäytyy pakkasella. sitä mummolasta kävellessään hidastaa askeleitaan että ei tulisi vielä perille.

hmm. saara, minusta tuntuu että olet kuullut nämä jutut jo jonkun kerran.

tässäpä pienet kuulumiset. suosittelen kaikille lumisotaa pakkaslumessa ja ulkoilua muutenkin. ja jos automatkalle pääsette niin menkää. itsellä tekisi mieli pitkälle automatkalle, lappiin tai jonnekin.

terveisin johanna

perjantai 9. marraskuuta 2007

superman

Ulkona on lunta. En kykene sulattamaan sitä ajatukseni voimalla. Enkä pysty siirtämää sitä pois tieltäni kiireen ajaessa jalkojani eeteenpäin. En voi juosta enää yhtään nopeampaa. Enhän jaksa edes juosta loppuun saakka.
En ikinä oppinut väli-ilmansuuntia, kaakko, koilinen, lounas, luode, aivan sama, en minä muista. En osaa artikuloida tarpeeksi selkeästi, enkä muotoilla sanojani oikein. En osaa elää loukkaamatta toisia, en voi pitää suutani kiinni silloin kuin se pitäisi. En osaa luistella, enkä hiihtää, uida, heittää voltteja tai muita temppuja, en viheltää, imitoida, heittäytyä, olla luonnollisesti ihmisten edessä, näytellä, kertoa vitsejä, saada kaikkia nauramaan, luonneoida, opettaa, hoitaa lapsia, käsitellä lapsia, syöttää lapsia, puhua latinaa, puhua espanjaa tai italiaa, viittoa, tuoda ajatuksiani selkeästi esille, suhtautua hyvään varauksettomasti, osoittaa tunteitani, tulkita maailmaa, nähdä kauemmaksi, olla murehtimatta, pysyä positiivisena, hyväksyä itseäni, huomioida tarpeeksi muita, tehdä niitä viisaampia päätöksiä, käyttää dvd-laitetta, korjata tietokonetta, ajaa autoa, tasapainoilla trapetsilla, syödä meetvurstia, tehdä marenkeja, nukkua vuorokautta putkeen enkä heittää bumerangia.
On kamala liuta asioita, joita en osaa tehdä. Ja vielä järisyttävämmänhän tilanteesta tekee se, etten edes ole ikinä kuullutkaan suuresta osasta asioista, joita en osaa tehdä. Olen aika paska tyyppi, jos nyt suoraan puhutaan, sillä enhän osaa kaikkeen osaamisen määrään suhteutettuna edes murto-osaa siitä!
Millainen ihminen sitten olisin, jos osaisin kaiken? Ihan kaiken?
Minulla olisi kaksikertaa suuremmat aivot, sillä tarvitsisin tuplasti enemmän tilaa rekistöröidäkseni kaiken oppimani tiedon ja taidon. Olisin ihminen, jolla ei olisi enää inhimillisiä piirteitä, tapoja tai tottumuksia. Onnistuisin kaikessa mitä keksisinkään tehdä, sillä virheiden uhatessa saavuttaa minut, osaisin jo etukäteen varoa tapahtumaa ja ehkäistä mahdollisten kömmähdysten syntymisen. Minusta tulisi yli-ihminen, über mensch, tai jotain, enkä täydellisen osaamiseni vuoksi kykenisi enää ajattelemaan tai tuntemaan mitään muuta kuin oman osaamiseni tuottaman mielihyvän. Hymähtäisin tyytyväisenä joka ainoasta teostani ja nauraisin ontosti tyhjälle ilolle. Sieluni muuttaisi taivaaseen, ikuisuuteen, tuonelaan tai minne tahansa, mutta se kuitenkin jättäisi minut. Olisin loppujen lopuksi tyhjä kone.
Hmm. Ehkä niin voisi käydä.
Kun miettii omaa kyvyttömyyttään, mieltää osaamattomuuden helposti negatiiviseksi. Mutta ehkäpä se onkin positiivista?
En kykene siirtämään kinoksia tieltäni. Enkä pysty haihduttamaan jääkaistaleita askelteni edeltä vedeksi. En jaksa juosta enää yhtää pidemmälle. Enkä pysy kiireen perässä.
Istun huohottaen tien varteen, lunta on ulkona.
-saara

torstai 8. marraskuuta 2007

Täytyy sanoa. kuinka vaarallista (ja helpottavaa) onkaan elää kaiken tietotulvan ulkopuolella, ilman tietokonetta, saati internettiä, sanomalehtiä, ja edes televisiota. Kuulin eiliset uutiset vasta illalla, en siis aikonut kirjoittaa asiatonta kommenttia ampumiseen liittyen.
Pidetään toisistamme huolta
Elsa

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Tänään menetin uskoni teatteri taiteeseen..

..tai ainakin laitosteatterin rahan hajuiseen paskaan, tai ainakin Kokkolan kaupunginteatteriin, tai ainakin, viimeistään, nimeltämainitsemattomaan, erittäin kohteliaaseen ja miellyttävään mieheen, Petteri Salliseen. Olin katsomassa pian ensi-iltansa saavan hulvattoman hauskan farssin: Puhtaana käteen, ensimmäisen näytöksen läpimenoa. HuhHuh. Niskakarvat nousivat pystyyn jo ensimmäisen kohtauksen aikana. Uskomatonta sontaa. ripulipaskaa. Onhan se tietysti todella hauskaa katsottavaa kun mies epätoivoisesti koettaa selviytyä sotkustaan kelan tädin kysellessä keksityttyjen henkilöiden kihtivaivoja, sedän pyörittäessä tukisukka-bisnestä, hysteerisen vaimon samalla miettien seksiterapeutin kanssa onkohan hänen miehensä - transvestiitti. Ja ehdottomasti hienoin koskaan näkemäni ohjauksellinen ratkaisu, kun mies seisoo oven takana, joku tulee ovesta ulos ja oho, mies saa ovesta tällin päähänsä, joku menee ovesta, mies saa tällin päähänsä, pian joku taas tulee ovesta ja kas, mies saa tällin. Ja arvaatkaa mitä tapahtuu seuraavaksi? Joku menee ovesta ja hups, mies saa tällin päähänsä. (tämä toistui peräkkäin lähemmäs kymmenen kertaa) Seuraavassa kohtauksessa kelan täti tipahtaa katolta. Hulvatonta huumorinkukkaa, kauneimmillaan. Tälläistäkö "taidetta" kansa tahtoo ja tarvitsee?

Eilen katsoin kaksi meidän koulun kolmanen vuosikurssin omaa ohjausta. Kaksi aivan erilaista tuotosta. Toinen herätti minussa voimakasta vihaa ja tuskaakin, ei esityksen huonoudesta vaan sen vaikuttavuudesta ja raskaan aiheen yksinkertaisuudessaan suorastaan väkivaltaisesta toteutuksesta. Toinen pakahdutti. Kirkkopellon kirjoittamat, telepaattisesti kommunikoivat, pingviinit saivat näyttämöllä merkityksen, Kanimanin voisin minäkin toivoa ystäväksi. Ennenkaikkea eilisissä esityksissä näkyi tekemisen ja oivaltamisen riemu, sekä lavalla että katsomossa, toisin kuin tänään.
Täällä sitä nyt minäkin opiskelen, työttömöksi teatteri-ilmaisun ohjajaksi. Onneksi tänään näkemästäni esityksestä sain hyviä vinkkejä kansaneläke laitoksen kusettamiseen, porsaanreikiähän löytyy. Täytyy vain varoa etten saa ovesta tälliä päähäni. Millaista teatteria minä tulen tekemään, tämän päivän vai eilisen esityksiä. Jos käy jälkimmäinen, jos minulla ei ole muuta annettavaa näyttömälle, kuin laittaa kelan täti tippumaan katolta, ampukaa minut, ysimillisellä päähän.

Elsa