Jovann niitä haaveita löytyy

vaikka aina ei osaa sanoiksi niitä pukea. tällä hetkellä mielenkiintoisinta olisi tehdä esitys jonnekkin muualle kuin teatteriin. sillan alle, kaupungintalon aulaan, labyrinttiin, metsään, katolle, tähtitaivaan alle, saareen, hiekkasärkälle,puuhun. kuvitelkaas jos voitaisiin esittää esitys vaikka lokinpoikasista aivan karsean korkean talon katolla.

Lokinpoikasista päästäänkin seuraavaan haaveeseeni: tehdä esitys aiheesta, joka ei ole millään lailla ajankohtainen tai itselleni edes välttämättä tärkeä. Että aihetta tutkiessani ja tarinaa kertoessani voisin ymmärtää ja välittää jotain mitä en minä eikä monet muutkaan ehkä ole tulleet ajatelleeksi. En meinaa että ajankohtaiset tms. aiheet eivät kiinnostaisi minua, olisihan tosi siistiä tehdä esitys vaikka burman munkeista tai sairaanhoitajien kriisistä, mutta mielestäni teatteriprojekti on todella hyvä tapa tutkia jotain asiaa, josta tietoa on vaikeasti saatavilla tai media ei ainakaan suolla juttua aiheesta joka päivä.

Diipadaapa. Mitähän muuta.

Viime aikoina olen itseasiassa huomannut nauttivani enemmän esitysten katsomisesta kuin esittämisestä. Johtuu ehkä yli puoli vuotta kestäneestä projektiputkesta, jonka aikana olin kolmessa jutussa lavalla, ja sain lavalla olemisesta tarpeeksi ainakin vähäksi aikaa. Nyt puvustaminen tuntuu ihanalta, kun saa keskittyä rauhassa. Seuraavassa KHT:n projektissa haluan nähdä lavalla huolellisesti toteutetun ja mietityn puvustuksen siis! Ja muissakin projekteissa. Puvuissa haluaisin käyttää kierrätysmateriaaleja, en siksi että ko. ideassa olisi jotain uutta tai omaperäistä, vaan ihan vaan siksi että pelkään maapallomme räjähtävän kulutushysterian alla ja mielestäni kaikkien maailman puvustajien pitäisi kantaa kortensa kekoon tämän asian kanssa.

No siinä nyt ensalkuunh!

Johanna

P.S. Miksi blogiohjelma on saksaksi?