niin lavalla näkyisi norsuja.
Semmoisia heijastettuja, kuten hologrammit. Ne tekisivät mitä vain haluaisin. Norsut ovat kivoja elukoita.
Toisaalta, viitisenkymmentä notkeaa käärmenaista samaan laatikkoon ahtautuneena voisi olla myös mukavaa.
Mutta sitten...
Eniten tahtoisin nähdä lavalla jonkintasoista itsensä ylittämistä. Vaikka rajojen rikkominen onkin tapetilla, ei sen tarvitse olla mitään suurta ja mullistavaa.
Joskus pelkkä kynään tarttuminen voi olla suunnattoman suuri ponnistus, puhumattakaan jo pelkästä hengittämisestä.
Ihmisen mieli kartoittaa niin paljon informaatiota joka päivä, että sen on pakko rajata, mitä otetaan vastaan ja mikä sivuutetaan.
Entä jos voisikin kokea kaiken ympärillään?
Näkisi jokaisen kivenhitusen hiekkarannalla, kuulisi jokaisen yksittäisen vesipisaran putoamisäänen rankkasateella, tuntisi jokaisen ihokarvan kääntyvän tuulessa kesäpäivänä, näkisi kaikki eri vihreän sävyt keväisessä tammimetsässä...
Millaistahan elämä olisi ilman suodatusta, elimistön luonnollisia rajoituksia?
Seelis
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti